Politiikassa on aiheita, joista voidaan keskustella avoimesti, ja aiheita, joista puhutaan vain varoen. Tällä hetkellä yksi niistä näyttää olevan verotus.
Huomasin sen lukiessani Kuopion uutta valtuustosopimusta. Sopimuksessa todetaan, että veroja voidaan korottaa vain, jos muut keinot eivät riitä talouden tasapainottamiseen.
Kirjaus kuulostaa järkevältä. Kukapa haluaisi korkeampia veroja?
Silti jäin miettimään, miksi juuri verotus on nostettu erityisasemaan.
> Miksi kuntalaisen maksama euro muuttuu ongelmalliseksi vasta silloin, kun sitä kutsutaan veroksi?
Miksi veronkorotus näyttäytyy epäonnistumisena, mutta palveluiden heikentäminen ei? Miksi investointien lykkääminen tuntuu hyväksyttävämmältä kuin veroprosentin nostaminen? Miksi kuntalaisen maksama euro muuttuu ongelmalliseksi vasta silloin, kun sitä kutsutaan veroksi?
Verotuksen ympärille on vähitellen rakentunut erikoinen moraalinen hierarkia. Veronkorotus näyttäytyy epäonnistumisena, mutta palveluiden leikkaaminen tai maksujen korottaminen nähdään helposti välttämättömyytenä.
Tällainen ajattelu muistuttaa paikoin amerikkalaisesta libertaarisesta perinteestä tuttua näkemystä, jossa verotus nähdään lähtökohtaisesti ongelmana eikä yhteiskunnan työkaluna.
Pohjoismaissa verotuksella on perinteisesti ollut toinen rooli. Sitä ei ole pidetty hyvänä tai pahana asiana, vaan välineenä yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi.
Kuntataloudessa vaihtoehdot eivät kuitenkaan katoa. Jos veroja ei koroteta, maksuja korotetaan. Jos maksuja ei koroteta, palveluista leikataan. Jos palveluista ei leikata, velkaa otetaan lisää.
Kuopio tavoittelee kasvua, uusia asukkaita, investointeja ja parempia palveluita. Juuri siksi sen pitäisi välttää politiikkaa, jossa osa ratkaisuista suljetaan pois jo ennen kuin ongelmat ovat edes näkyvissä.
Sillä kuntataloudessa lasku tulee aina.
Kysymys kuuluu vain, uskallammeko puhua siitä ääneen.