Tätä kirjoittaessani olen tutustunut moniin miesten tekemää väkivaltaa käsitteleviin lähteisiin, eikä niistä syntynyt kuva ole erityisen miellyttävä. Se meidän miesten olisi uskallettava myöntää. Olemmehan vastuullisia ja suoraselkäisiä. Ainakin useimmat meistä. Ja ne, jotka eivät vielä ole, voivat harjoitella.
Aihe ei ole minulle helppo. En minäkään ole puhdas pulmunen, kun puhutaan siitä, miten kohtelemme toisia ihmisiä. Siksi en kirjoita tätä ulkopuolisena tarkkailijana tai moraaliselta jalustalta. Enkä voi välttyä kysymykseltä, tuleeko tästä vielä turpaan.
Miksi me miehet olemme niin väkivaltaisia?
Tiedän, millaisen reaktion kysymys helposti herättää. Taas syyllistetään kaikkia miehiä.
Ei syyllistetä. Kaikki miehet eivät ole väkivaltaisia. Suurin osa miehistä ei lyö puolisoaan, lastaan eikä käy muidenkaan kimppuun. Suurin osa meistä yrittää kantaa vastuunsa ja ratkaista ristiriidat ilman nyrkkejä.
Silti väkivallan tekijä on hämmästyttävän usein mies. Emmekä käytä väkivaltaa vain naisia kohtaan. Kadulla, ravintolassa ja kotona mies lyö usein toista miestä. Miehet eivät ole vain väkivallan tekijöitä vaan myös sen uhreja. Useimmiten väkivallan molemmilla puolilla on mies.
Väkivaltamme ei rajoitu aikuisiin ihmisiin, vaan se kohdistuu myös lapsiin ja eläimiin. Miehinen voima näkyy myös siinä, miten olemme vuosisatojen aikana kohdelleet ympäristöämme ja käyttäneet luontoa hyväksemme.
On varmasti ollut aikoja, jolloin valmiudesta väkivaltaan on ollut hyötyä. Fyysistä voimaa ja rohkeutta on tarvittu perheen puolustamiseen ja hengissä selviytymiseen. Samoilla ominaisuuksilla on kuitenkin myös valloitettu ja tuhottu.
> Me miehet osaamme usein korjata auton tai rakentaa talon, mutta osaammeko sanoa, että pelottaa?
Ongelma ei ehkä ole siinä, että miehissä on aggressiivisuutta. Ongelmaksi aggressiivuus muuttuu, kun emme tiedä, mitä sillä pitäisi tehdä. Me miehet osaamme usein korjata auton tai rakentaa talon, mutta osaammeko sanoa, että pelottaa? Tunnistammeko häpeän ennen kuin se muuttuu väkivallaksi? Pyydämmekö apua ennen kuin joku toinen joutuu maksamaan pahasta olostamme? Entä osaammeko puuttua siihen, kun kaveri käyttäytyy uhkaavasti, vai katsommeko muualle ja toteamme, ettei asia kuulu meille?
Olemme onnistuneet rakentamaan hyvin turvallisia yhteiskuntia. Väkivalta ei ole enää hyväksytty tapa ratkaista tavallisia ristiriitoja, ja olemme oppineet suojelemaan heikommassa asemassa olevia paremmin kuin ennen. Se on valtava saavutus, mutta valmista ei vielä ole.
Nyt meidän pitää rutistaa vähän lisää. Meidän pitää opettaa pojille, ettei jokaiseen huuteluun tarvitse vastata, ja ettei perääntyminen ole pelkuruutta. Tunteista puhuminen ei tee ihmisestä heikkoa. Avun pyytäminen voi olla vastuullisin teko, jonka mies tekee.
Kaikkien miesten syyllistäminen ei auta ketään. Mutta ei auta sekään, että jokainen keskustelu lopetetaan muistuttamalla, etteivät kaikki miehet ole väkivaltaisia. Vaikka kaikki miehet eivät ole vastuussa miesten tekemästä väkivallasta, jokainen meistä on vastuussa siitä, millaisen käyttäytymisen hyväksyy ympärillään.