Saavuin Savonmaalle, tarkemmin sanottuna Leppävirralle vuonna -85. Kävin syntymässä Ruotsissa, josta kiersin Savon sydämeen pääkaupunkiseudun kierroksen kautta. Aloitin koulut huimissa puitteissa, vanhan kartanon tiloissa vuonna 1988.
Savolaisuus iski heti silmille, kun koulukaverit olivat jo tutustuneet pienen kylän päiväkerhoissa, hoitopaikoissa ja muissa sosiaalisissa ympyröissä. Puhe oli jännää, sanataide erilaista ja yleinen preesens omanlaisensa.
Minut otettiin vastaan hyvin. Toki uuden tulokkaan puhe poikkesi vähän natiivien sanailusta ja tulipa ensimmäisillä viikoilla esiin Ruotsi-taustani, jota sitten aikansa ihmeteltiin. Olinko ruotsalainen, hurri vai pakolainen – se ei koskaan selvinnyt.
Kouluaika oli kuitenkin pääosin hienoa ja ikimuistoista aikaa, jolla on paikka sydämessäni aina. Samoin Savon kesät huikeissa puitteissa luonnon keskellä sekä tunnin ajomatkan päässä sykkinyt urbaani syke Kuopio-cityssä, jonne lyötiin aina vähän parempaa päälle. Kun peruskoulu loppui keväällä -98, olo oli kieltämättä haikea. Matka jatkui takaisin Helsinkiin, uusiin kuvioihin.
> Myös poikkeuksellinen kiinnostus toisten asioihin tuntui aluksi omituiselta, kun Sokoksen hedelmäpelien äärellä puitiin Sihvoskan talokaupat, Rummukaisen autonvaihdot ja Kirjavaisen rakennusprojektit.
Savolaisuuden stereotypiat – lupsakkuus ja vahva kyky kierrellä ja kaarrella – voin allekirjoittaa oman kokemukseni perusteella helposti. Myös poikkeuksellinen kiinnostus toisten asioihin tuntui aluksi omituiselta, kun Sokoksen hedelmäpelien äärellä puitiin Sihvoskan talokaupat, Rummukaisen autonvaihdot ja Kirjavaisen rakennusprojektit. Silloin mietin, mistä ihmeestä se kumpuaa. Nyt olen ymmärtänyt kiinnostuksen olevan savolainen tapa pitää huolta, rakastaa lähimmäistään ja yhteisöään.
Kaveria autettiin, jos oli hätä. ”Tuo assuu meijän tiellä” riitti siihen, että kaveri otettiin peleille mukaan ja oli yksi ”meikäläisistä”. Varkautelaisia vierastettiin ja omista pidettiin huolta, oli kyse sitten jalkapallopeleistä tai muusta yhteisöllisestä tekemisestä.
Edelleen puheestani kuuluvat savolaisaksentin höyryt ovat saaneet aikaan iloisia ilmeitä ja kohtaamisia ympäri Suomen ihmisten tunnistaessa jotain omaa, tuttua ja turvallista. Se on savolaisuutta parhaimmillaan, pitäkää siitä kiinni.
Kaikkiaan ne yksitoista hienoa vuotta pohjoisessa Savossa ovat jättäneet jälkensä erittäin positiivisessa mielessä. Tunnen edelleen meneväni jollain tasolla kotiin, kun Varkauden Portti, Unnukan mainokset kuin myös Puijon torni näkyvät viitostien varressa. Murre ei sentään muutu nappia painamalla, mutta kieli saattaa aavistuksen notkistua ja puheenparsi ottaa letkeämmän rytmityksen pulssin laskiessa lähemmäs mielenrauhaa ja lepopulssia. Savolaisuus on siis elämässäni edelleen vahvasti läsnä.
Jarkko Saarikoski
Kirjoittaja on sanataidetta ja kirjoittamista rakastava juureton kiertolainen, joka tuottaa Threadsissa ja Instagramissa rehellistä ajatuksenvirtaa nimimerkillä Tulivaanmieleen.fi.