Huomaan tarpovani ryteikössä.
Se ei ollut aivan tarkoitus. Olen ensimmäistä kertaa Pirttiniemessä, enkä vielä tiedä, missä metsän sydämeen johtavat polut alkavat. Epämääräisen kuopan pohjalla on roskaa. Täältäkö pitäisi löytää sieniä?
Sitten ryteikkö aukeaa kuusivaltaiseksi metsäksi. Pirttiniemi sijaitsee Kelloniemen teollisuusalueen vieressä, mutta hetkessä tuntuu kuin olisin kaukana kaupungista.
Tähyilen sieniä, joiden houkuttelemana olen tullut Pirttiniemeen, mutta näen vain pari pientä rouskua ja yksittäisen kirkkaanpunaisen haperon. Mustikat ovat viittä vaille kypsiä.
Suunnistan kohti vettä ja huomaan tulleeni matalalle Telkkistenlahdelle. Sen vesi ei näytä houkuttelevalta, sillä lahdenpohjukkaan on huuhtoutunut silminnähtävä sinilevälautta. Kuolleet ”levät” eli syanobakteerit, joista sinilevän nimi tulee, piirtävät rantaan voimakkaan sinisen raidan. Vesi on alhaalla ja maa vesirajassa mutaista. Kierrän lahden, tulen pienelle niemekkeelle ja istun rantakivelle.
Kallavesi avautuu edessä leveänä ja ystävällisenä. Rannassa käy sopivan viileä tuuli, joka karkottaa hyttyset. En voi olla ajattelematta, mitä joku Keski-Euroopan helteissä käristyvä maksaisi tästä kokemuksesta.
Niemekkeellä on eksynyt lisäkseni vain yksi ihminen. Kun hyppelen kivillä, hän huikkaa, että minun pitäisi olla varovainen. Myöhemmin tapaamme polulla ja hän sanoo pitävänsä tätä Kuopion parhaana paikkana.
Minun on helppo ymmärtää, mitä hän tarkoittaa. Metsässä tunnelma on melkein kuin Puijolla, mutta veden läheisyys tekee Pirttiniemestä erityisen houkuttelevan paikan. Tosin roskia on enemmän ja palveluita vähemmän. Telkkistenlahden niemekkeeseen on rakennettu kaksi epävirallisen näköistä nuotiopaikkaa. Sileä kallio ja aaltojen liplatus houkuttelee istahtamaan pidemmäksikin aikaa.
Minun on kuitenkin jatkettava matkaa. Kierrän takaisin lahden toiselle puolelle ja lähden nousemaan jyrkkää rinnettä, mikä osoittautuu myöhemmin virheeksi. Korkeuserot vetävät vertoja Puijolle. Kallioita on enemmän kuin karttaa katsoessa arvaisi, ja niiden päällä maisema muuttuu jälleen. Kallion päällä on paljon mustikoita, mutta puut peittävät harmillisesti parhaat näkymät.
Löydän muutaman punikkitatin, mutta en edelleenkään kantarelleja ja herkkutatteja, joita olen tullut etsiskelemään. Niinpä alan sahata rinnettä ylös ja alas sienten toivossa. Myöhemmin luen, että Pirttiniemen korkealla mäennyppylällä on aikoinaan sijainnut pieni hyppyrimäki.
Jyrkällä mäellä kiipeily kostautuu seuraavina päivinä kovina lihaskipuina. Syvät vatsalihakseni eivät olet tottuneet äkilliseen repivään treenaamiseen, ja pääsen hädin tuskin ylös sängystä.
Pirttiniemeen pääsee helpoimmin kävellen tai pyörällä Vesitien kautta, Telkkistenlahden pohjukkaan vievää tietä pitkin. Tietä pitkin pääsee pyörällä, mutta niemekkeellä maastossa on jonkin verran juuria ja epätasaisuuksia. Lähin bussipysäkki on noin kilometrin päässä Itkonniemellä. Varsinaista pysäköintialuetta ei ole, joten auton joutuu jättämään kauemmas.
Lähes kahdenkymmenen Kuopiossa asutun vuoden jälkeen en voi olla ihmettelemättä, miksi en ole tullut käyneeksi Pirttiniemessä aiemmin. Päätän tulla uudelleen, kunhan lihakseni ovat toipuneet. Ehkä niitä kantarellejakin vielä löytyy.