Kun ihmiselle karttuu riittävästi ikää, on mielenkiintoinen kokemus havaita ensimmäiset merkit kalsiumkarbonaatin kertymisestä aivojen verenkiertojärjestelmään. Kalsium, tuo vanha vihulainen, tekee minusta salakavalasti kalkkiksen.
Sen sijaan, että jäisin puimaan henkistä nyrkkiä siitä, kuinka taas uusi sukupolvi on ymmärtänyt oman resiinansa väärin, pidän huomattavasti hedelmällisempänä sopeutua itse tilanteeseen.
On nykyajassa hyvääkin. Yksi niistä asioista, joka saa kerta toisensa jälkeen hymyn huulille, on selkokielen yleistyminen. Kuinka monia palveluja ja sisältöjä on onnistuttu kääntämään selkokielelle auttamaan ihmisiä, jotka syystä tai toisesta kamppailevat kielen kanssa. Tämän sanon aivan tosissani. On selkokielisiä uutisia, palveluita selkokielellä. Jopa päättäjille on pyritty opettamaan selkokielistä viestintää.
Minusta myös Uuden kuopiolaisen kuuluu verkkomediana modernisoitua. Meidän ei kuitenkaan tule tyytyä pintapuoliseen uudistumiseen, vaan lanseerata todella mahtipontinen innovaatio.
Selkokieltä tarvitsee Suomessa toki satojatuhansia ihmisiä, mutta meillä on vieläkin suurempi ryhmä, joka kamppailee kielen kanssa. Nimittäin Z-sukupolvi, jota edustaa Suomessa noin 1,1 miljoonaa yksilöä. Heidän tiedonnälkänsä tyydyttäminen mielekkäästi on tärkeä yhteiskunnallinen missio.
Kas tässä ensimmäinen uutinen.
Lääke draama lowkey oli vähän overhyped😭💊
Bro kaikki oli sillee "onks mun lääkkeet nyt cooked?? 💀"
Mut fr hyvinvointi alueet + Kela vaan beefaa siitä kuka maksaa laskun 😭🙏
Lääkärit on ihan:
👉 "chill, saat edelleen sun hoidot"
Potilaat:
😰❓
Lääkärit taas:
🗿 "ei tää muuta mitään"
TL;DR:
✨ lääkkeet tulee edelleen
✨ hoidot jatkuu
✨ älä doomscrollaa otsikoita liikaa
Koko juttu on enemmän money issue ku patient issue 💸😭
Aura: +100
Potilaat: edelleen hoidossa ✅
Kommenttikenttä: cooked 💀
Kirjoittaja on keski-ikäinen näsäviisastelija, joka ei ymmärrä Z-sukupolvesta yhtään mitään. 🙂