Juttusarjassa luetaan kirjoja veden näkökulmasta
Vesi on Mika Waltarin Sinuhe egyptiläisessä läsnä jatkuvasti. Kirjassa vesi – erityisesti Niili – on elämän lähde, joka mahdollistaa maanviljelyksen, liikkumisen ja kaupunkien perustamisen. Sinuhe itse on löytynyt lapsena kaislaveneestä, ja aikuisena hän matkustaa vesireittejä pitkin.
Vettä tietysti juodaan, mutta likaisena se on tappavan vaarallista. Sitä käytetään puhdistautumiseen ja viilentymiseen. Vesikelloilla mitataan aikaa. Vesi tulvii ja laskee, virtaa ja seisoo. Varakkaille matkailijoille myydään temppelien esipihoilla ”parantavaa vettä”, ja Sinuhe neuvoo kuningas Burraburiashille tempun, jolla vesi muutetaan veren näköiseksi.
Mutta erityisesti Sinuhesta vesikirjan tekee se, miten Waltari käyttää vettä kielikuvissaan. ___ ”Kirkas oli nuoruuteni vesi, suloinen oli hulluuteni. Katkera ja hapan on vanhuuden viini eikä hienoin hunajaleipä vastaa köyhyyteni karkeata leipäpalaa.”
”Taiteilija ei ole vain vesi tai kuvastin, vaan enemmän. Tosin taide on usein mairitteleva vesi ja valehteleva kuvastin, mutta sittenkin taiteilija on enemmän kuin vesi.”
”Elämäni virta pysähtyi juoksussaan ja hajosi jälleen väljäksi lammikoksi, joka päältä oli kaunis katsella ja kuvasteli tähtiä ja taivasta, mutta jos sysäsit sauvasi siihen, oli vesi matala ja pohja täynnä mutaa ja raatoja.” Ennen kaikkea vesi on kuoleman tuoman helpotuksen symboli. "Elämä on kuin kuuma liekki, joka kärventää, mutta kuolema on unohduksen tumma vesi."
"Totisesti, Aziru, elämä on kuuma tomu, mutta kuolema on viileä vesi."
"Elämä on kuuma päivä, Baketaton, kenties kuolema on viileä yö. Elämä on matala poukama, Baketaton, kenties kuolema on kirkas, syvä vesi." ___ Myös muissa Waltarin historiallisissa romaaneissa on samantapaisia kielikuvia. Maisemat vain vaihtelevat.
Kuumassa Egyptissä kuoleman helpotus on viileä vesi, kylmässä Suomessa (kirjassa Mikael Karvajalka) se on lämmin ja pimeä tupa, johon voi käydä nukkumaan tarvitsematta pelätä joutuvansa takaisin pakkaseen.
Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen ilmestyi vuonna 1945 WSOY:n kustantamana. Kirjan englanninkielinen käännös: Naomi Walford 1949. Käännös on suppeampi kuin suomenkielinen laitos.